Elämän- ja työelämän laatua liikunnallaMaanantai 9.2.2009 klo 10:47 - Lauri Sipilä Työelämän paineet kasvavat kvartaali kvartaalilta. Talouden suhdanne ei ainakaan vähennä työhön kohdistuvia tuottavuusvaatimuksia. Tarvitaan kaiken osaavia super-ihmisiä, jotka ovat piinkovia ammattilaisia ja, jotka tikittävät digitaaliajan kellotaajuudella yötä päivää. Sellaisia ihmisiä etsitään mm. työpaikkailmoituksissa. Itse olin huono heräämään aamulla, mutta kun keksin aamu-uinnin, asia ei ole enää ollut ongelma. Itse asiassa kellon tarvitsee herättää ainoastaan puoli tuntia normaalia aikaisemmin, kun suihkurutiinit voi hoitaa uimahallissa. (Ja herääminen on täsmälleen yhtä vaikeaa puoli tuntia myöhemminkin.) Kun unisena pulahtaa veteen, loppu sujuukin itsestään. Yksi kilometri vie aikaa alle puoli tuntia. Kun altaasta nousee, on mieli kirkas. Ehkä pari uutta ideaa on syntynyt vettä kauhoessa, ja ennen kaikkea se energisyyden tunne on upea, jonka tällä helpolla rutiinilla voi saavuttaa. ![]() |
|
|
26.5.2009 11:17
Hamppu
Niin ja... mahtava kuva!
|
|
2.9.2009 9:35
meikäläinen tässä
Liikunta ja itsensään huolehtiminen on tietysti ok, jokaisen sitä tulisi tehdä. |
|
23.9.2009 13:38
Lauri
Nimimerkki "Meikäläisen" kommenttissa pointti on totta - joku raja pitää olla. Sen sijaan ylipäätänsä liikunnan ja itsestään huolehtimisen merkitys on elämän laadussa. Ihmisen on parempi olla, kun hoitaa kohtuudella näitä asioita. Elämä hymyilee silloin enemmän!
|

Erinomaista! Hieno kirjoitus. Hyvä esimerkki, kuinka pienillä teoilla voidaan vaikuttaa positiivisesti moneen asiaan. Elämänmyönteisyyttä ja iloa, kiitokset Lauri! T. Pekka Hamppu Hamberg